Hakutulos yhteensä: 3 kpl
| VA: - Elvis Suomessa 2 Rock'n'rollin Kuninkaan Elvis Presleyn tuotantoa on levytetty Suomessa sekä englanniksi että suomeksi 1960-luvun alusta aina näihin päiviin. Elviksen monipuolinen tuotanto sekä eri tyylilajien suvereeni hallinta on osaltaan madaltanut rimaa monien suomalaisartistienkin kohdalla levyttää oma versio tietystä rock-, gospel- tai kantripalasta. Elvis Suomessa 2 -kokoelma sisältää luonnollisesti kaikkia näitä ja tarjoaa kuulijalle niin rajua rokkia kuin koskettavia balladitulkintoja. Levyn avaa itse oikeutetusti suurena Elvis-fanina tunnettu Rauli Somerjoki, jonka tuotannosta mukaan on valittu Elviksen ensimmäinen kaupallinen menestyssingle Kaikki hyvin mama, joka on "Baddingin" viimeisestä levytyssessiosta. Ehkä kaikkien tunnetuimmat Elvis-versioinnit, Timo Jämsenin Kohtalon tähti ja Eino Grönin Seinillä on korvat, ovat luonnollisesti mukana levyllä. Muita tunnettuja Elvis-tulkkeja levyllä ovat vanhemman rock-sukupolven edustajat Jussi Raittinen, Rock Jerry ja Pekka Loukiala omilla valikoiduilla esityksillään. Mutta kuka esimerkiksi tietää, että 70-luvulla suurta suosiota nauttineet Arto Sotavalta ja Salomon ovat hekin levyttäneet Elvistä? Tai että nuoren Pave Maijasen yksi ensimmäisiä soololevytyksiä on Elviksen Don't Be Cruel? Lähemmäksi tätä päivää tultaessa Elvis-biisien versiointi kenties harvenee, mutta laatuosumia löytyy silti; siitä levyllä todisteena mm. Elviksen viimeiseltä LP:ltä oleva Moody Blue Juhamatin hienona tulkintana, Veeti & The Velvet'sin loistokas a cappella King Creolesta ja Tapio Heinosen herkkä Kaunein aamuisin. |
AXR Music 2010 | CD | 18.00 € |
||
| Elvis Presley - Christmas Duets mukana Hanna Pakarinen |
![]() |
Sony Bmg 2008 | CD | 20.00 € |
|
| Elvis Presley - Baby Let's Play House |
![]() |
Pacha Recordings | CD | 10.00 € |

2013-06-08
DEKE DICKERSON PISTOKEIKALLE STADIIN !!
2013-04-18
LEVYMESSUT / TAPAHTUMAT
2013-04-17
THE QUIETS The Many Faces Of The Quiets UUSI CD SAATAVANA !
2013-04-15
GOOFIN' RECORDS TULEVIA JULKAISUJA
2013-04-13
GOOFIN' RECORDS VESIVAHINKO / WATER DAMAGE