Result of your query: 3 products
| Topi Sorsakoski - Kultaa Ja Timantteja 6CD Laulaja Topi Sorsakosken syntymästä tulee lokakuussa täyteen 60 vuotta. Juhlavuoteen liittyviä aktiviteetteja ehdittiin miettiä ja laittaa suunnitelmia alulle ennen Topin menehtymistä viime vuoden elokuussa. EMI Finlandin osalta ensimmäiset suunnitelmat toteutettiin viime maaliskuussa, jolloin julkaistiin Topi Sorsakosken viisi ensimmäistä sooloalbumia remasteroituina painoksina. Juhlavuoden huipentumana, ja tietenkin myös kunnianosoituksena taiteilijan elämäntyölle sekä muistolle EMI Finland julkaisee lokakuun 26. päivänä kuuden cd levyn boksin "Kultaa ja timantteja - laulajan juhlakokoelma 1976-2011". Pekka Nissilän toimittama kokonaisuus pitää sisällään tallenteita Topi Sorsakosken uralta aivan hänen ensimmäisistä ääniteraidoistaan Jussi Raittisen The Boys -yhtyeen riveissä vuodelta 1976, viimeiseksi julkaisukseen jääneen, viimevuotisen Tummansininen sävel -albumin raitoihin asti. Juhlakokoelma-boksi sisältää 121 kappaletta, ja keskeisin osa materiaalia koostuu julkaisuista niin Topin soolouralta, kuin hänen ajaltaan Agents-yhtyeen solistina. Lisäksi mukaan on koottu erikoisuuksia ja harvinaisuuksia keikoilta, tv-studioista sekä erilaisista levytyssessioista. Osa tästä materiaalista on ennenjulkaisematonta, osa muuten harvinaisuuksiksi luokiteltavia löytöjä. "Kultaa ja timantteja" -kokoelman varsinaisena kruunun jalokivenä on sen kuudes levy, otsikoltaan "Topi Sorsakoski & Agents: First Takes & Rarities". Levyn materiaalin koonnut Esa Pulliainen sukelsi tätä projektia varten Agents-äänitysten nauhamereen, ja keräsi sieltä mm. kuuden kappaleen sarjan Topin ja yhtyeen ensimmäisistä otoista debyyttialbuminsa In Beat -äänityssessioista vuodelta 1985. Boksin tekstivihkossa Esa kertoo tunnelmistaan: "Muistikuvat palasivat voimakkaina heti, kun asetin In Beatin moniraitanauhan studioni nauhuriin. Tuntui kuin olisin jälleen ollut Topin ja Agentsin kanssa Finnvoxin B-studiolla vuonna '85. Se oli hyvä tunne". Boksin viides levy, "Solistina ja vierailijana", pitää sisällään mm. aiemmin mainittujen Boys-raitojen lisäksi Tammilehdon veljesten Kalle Kiwes Blues Bandin esityksiä Provinssirock-festivaalilla 1980, Pessi Levannon johdolla tehtyjä jazzballaditulkintoja vuoden 2002 julkaisulta Sateenkaaren tällä puolen, Topi laulamassa Dallapén solistina 2010, sekä postuumisti toteutetun dueton "Anna" Topin ja veljensä Antti Tammilehdon kanssa. Antti täydensi vuoden 1999 levytyssessiosta löydetyn nauhoituksen puuttuneet lauluosuudet, ja näin Beatlesinkin 60-luvun alussa levyttämä, Arthur Alexanderin tekemä popsoul-klassikko saatiin kokoelmalle mukaan. "Kultaa ja timantteja" -kokoelman kaksi ensimmäistä levyä ovat edustava kooste Topi Sorsakosken soolouralta, vuoden 1985 Hurmio-albumista viime vuoden viimeisiin äänityksiin asti. Mukana on mm. myös ennenjulkaisematon levytys "Amorin nuoli". Kaksi seuraavaa levyä keskittyvät Agents-vuosiin 1986-1992, mukanaan kolme raitaa vuonna 2007 julkaistulta reunion-albumilta Renegades. Myös näihin molempiin levyihin on liitetty live-raitoja, jotka ovat kotoisin YLE TV2:n Laulava Sydän -ohjelmasarjan äänityksistä. Niissä Topin säestäjinä toimivat Agents sekä vahvistettu Yölintu, Esa Niemisen johdolla. Soundi-lehden haastattelussa marraskuussa 1995 Topi totesi: "Kun meikäläinen koskee johonkin kappaleeseen, siitä tulee aina minun näköiseni". Totta se oli. Kultaa ja timantteja - Topin parhaat (2Cd) sekä Kultaa ja timantteja - laulajan juhlakokoelma 1976-2011 6Cd julkaisu 26.10. |
Emi Finland Oy 2012 | CD-Box | 55.00 € |
||
| VA: - Next Stop Is Vietnam - The War On Record 1961-2008 (13-CD set, LP-sized slipcase with 304page hardcover book. 334 tracks, playing time: more than 16h:49min). The most comprehensive anthology of music inspired by the Vietnam War ever released. Over 330 titles covering all facets of the war and its aftermath featuring The Doors, Bob Dylan, Joan Baez, Bruce Springsteen, Johnny Cash, Merle Haggard, John Lennon, Yoko Ono, Country Joe McDonald and dozens of other artists. Rarely heard documentary material including patriotic Public Service Announcements, field news reports and intercepted North Vietnamese radio transmissions of Jane Fonda and Hanoi Hannah. A heavily illustrated, full-colour 304-page book containing extensive artist/song notes, Vietnam War history and recollections by vets on their favourite songs. Two discs of music exclusively by Vietnam veterans. Never-before-released tracks recorded during the war by in-country soldiers. Mister, Where Is Vietnam ...NEXT STOP IS VIETNAM: The War On Record, 1961-2008 is a stunning, years-in-the-making anthology of the Vietnam War's musical legacy. Presented on 13 CDs with a 304-page book illustrated with numerous archival photographs, this collection examines the war in a powerful and unprecedented way. Over 330 music and spoken word tracks take the listener through a guided tour of this epochal period of modern history. From America's first, na‹ve impressions of a country called Vietnam through the spirited musical debate over the morality of the war to the healing meditations on the conflict's lengthy aftermath, this set captures it all and more. Bob Dylan, Joan Baez,Merle Haggard, Pete Seeger, Bruce Springsteen, Phil Ochs, Johnny Cash, Yoko Ono, John Lennon, The Doors, Country Joe McDonald and dozens of other artists including many Vietnam veterans are the tour guides through this enlightening and entertaining journey. - The full-color book that accompanies the music is packed with information on the songs and the artists who recorded them by music scholar Hugo A. Keesing; a history of the war by Vietnam historian Lois T. Vietri; and an oral history of the tunes that 'incountry' vets loved best by authors Doug Bradley and Craig Werner. The introduction to this remarkable tome is written by the legendary Country Joe McDonald. Strap in for a long and fascinating ride ...NEXT STOP IS VIETNAM. |
![]() |
Bear Family 2010 | CD-Box | 200.00 € |
|
| VA: - This Is Psychobilly - 25 Years Of Rockin' & Wreckin' 3CD Box This is a 3 CD collection of seminal tracks from the Psychobilly genre spanning three decades of Psychobilly. The extensive booklet contains many pictures and images as well as some carefully written, detailed notes from Craig Brackenridge author of the book Hells Bent On Rockin. This will be a collectable item, which will appeal to old, and new fans of Psychobilly, of which there are many worldwide. This definitive collection includes many household names from the Psycho scene including The Meteors, King Kurt, The Guana Batz, Demented Are Go, Frantic Flintstones and many many more |
Anagram Records 2009 | CD-Box | 30.00 € |

2013-04-18
LEVYMESSUT / TAPAHTUMAT
2013-04-17
THE QUIETS The Many Faces Of The Quiets UUSI CD SAATAVANA !
2013-04-15
GOOFIN' RECORDS TULEVIA JULKAISUJA
2013-04-13
GOOFIN' RECORDS VESIVAHINKO / WATER DAMAGE
2013-04-13
ROCK AND ROLL ALL NIGHT LONG - ROCKABILLY TRIBUTE TO HURRIGANES