TFO 2009 6420032106329
Keväällä 2009 Turun filharmoninen orkesteri esitti Dan Bornemarkin ja Puolalan musiikkiluokkien kuoron kanssa yhteistyönä lastenkonsertti suurproduktion ”Tutti Frutti”. Lasten Musiikkijuhlilla esitetty, kaiken kaikkiaan kuusi koululaiskonserttia ja koko perheen iltakonsertin sisältänyt suurtuotanto oli mieleen jäävä kokemus sekä yleisölle että siinä mukana olleille sadoille eri-ikäisille esiintyjille ja toteuttajille. Lukuisille nuorille soittajille ja laulajille yhteistuotanto ammattimuusikoiden kanssa tarjosi paitsi maukkaan musiikkielämyksen myös ainutlaatuisen esiintymiskokemuksen. Tuhansille lapsikuulijoille puolestaan svengaava, erilaisia rytmejä ja musiikkityylejä yhdistelevä konsertti oli samalla musiikkikasvatuksellinen kokemus, jossa myös yleisö pääsi osallistumaan konsertin kulkuun. Menestyksekäs produktio äänitettiin, ja siitä on ilmestynyt juuri ilmestynyt kaksikielinen tallenne nimeltä ”Tutti Frutti”. Cd-levyllinen hedelmäisiä ja mehukkaita laulujaTurun filharmonisen orkesterin tuottama lastenlevy ”Tutti Frutti” sisältää ruotsalaisen säveltäjän Dan Bornemarkin mukaansatempaavia, levyn nimen mukaisesti hedelmistä kertovia lastenlauluja. Tutti Frutti-, Mango Tango-, Ananas Jazz- ja Ragtime Lime -kappaleet vievät kuulijansa makujen matkalle musiikin maailmaan. Tutti Frutti -levy on kaksikielinen ja lauluja esitetään niin suomen kuin ruotsin kielellä. Turun filharmonisen orkesterin lisäksi levyllä esiintyvät Tutti Frutti House Band säveltäjä ja kapellimestari Dan Bornemarkin johdolla, Puolalan musiikkiluokkien kuorot ja lapsisolistit sekä Barnkören Sirkkala Singers. Kuorojen valmennuksesta ovat vastanneet Aila Arola, Riitta Hietanen, Timo Lehtovaara, Helena Vuolteenaho ja Maria Engblom. Alun perin ruotsinkielisten laulujen värikkäät suomenkieliset käännökset on tehnyt Reetta Niemelä.
|
LAULAMME SUOMEKSI 1. TUTTI FRUTTI 2. ANANAS JAZZ 3. VALLE VATUN MERISEIKKAILU 4. DAN BANAANI 5. KULKURIT 6. MARJAHUIJARI 7. HONKONGIN OMPUT 8. MANGOTANGOPRINSSI 9. RUSINAJENKKA 10. APRIKOIVAN APRIKOOSIN BLUES 11. KIIVAS KIIWI 12. RAGTIME LIME 13. KUU ON MELONI
VI SJUNGER PÅ SVENSKA 14. TUTTI FRUTTI 15. ANANAS JAZZ 16. ETT HALLON l SJÖNÖD 17. DAN BANAN 18. FIGGE OCH SIGGE 19. EN FRUKTANSVÄRD AFFÄR 20. GRÖNÄPPEL OCH RÖDÄPPEL 21. MANGO TANGO 22. GÅNGLÅT FÖR RUSSIN 23. APRIKOS BLUES 24. KIWI 25. RAGTIME LIME 26. MÅNEN ÄR MELON
22.00 €
|